PAINIKERHO

Painikerho on marraskuusta lähtien tarjoillut kameleonttimaisen kirjavia singejulkaisuja kolmessa osassa. 14.2.2018 julkistettava “Uusi ihminen” esittelee aiempien pop- ja punk-sinkkujen välistä löytyvän jyrääviin rockriffeihin taipuvan puolen.  Kappaleen pääriffi on hävettävän helppo, mutta koukuttava. Biisin säveltänyt Pietu Sepponen ei voinut vastustaa kiusausta kokeilla riffiä bändin kanssa:
“Ekaa kertaa riffiä soittaessamme koko bändin lähtiessä siihen mukaan, alkoi kollektiviinen pään nyökyttely ja hymyily vallata treeniksen. Keikoilla kappale on ensisoitostaan lähtien aiheuttanut positiivista kuhinaa. Lopulta päätimme viedä hommaan maaliin asti ja tehdä kappaleesta myös studio-olosuhteissa niin hyvä kuin mahdollista.” 
 
Kappaleen tekstissä tutkaillaan sitä, kuinka helposti isojen asioiden ja muutosten edessä (rakkaus, uusi vuosi) me olemmekaan valmiita muuntumaan “uusiksi ihmisiksi”. Tässä kappaleessa lihansyönti vaihtuu kasvissyöntiin rakkauden sokaisemana.
Energisenä keikka-aktina tunnettu trio on soittanut keikkoja muun muassa Litku Klemetin, Tiisun, Apulannan ja Pariisin Kevään seurassa.  Nyt yhtye aikookin keskittyä seuraavaksi keikkailuun kevään ja kesän aikana. Uusia biisejä on ehtinyt kertyä kuitenkin jo sen verran, että mitä luultavimmin vuoden loppuun mennessä on jälleen uutta tuotantoa eetterissä.
UUSI IHMINEN Spotifyssa:  
___________________________________________________________________________________________
Painikerhon sinkkutrilogian toinen osa “Rakkauteen” julkaistaan tapaninpäivänä. Sinkkutrilogian ensimmäinenosa “Yhdentekevää” esitteli yhtyeen popeimman puolen, nyt on luvassa se rockimpi ja suoraviivaisempi puoli musavideon kera.”Rakkauteen” -kappaleessa luodaan ymmärrystä kaikille rakkauden huumassa ja innostuksissa tehdyille lemmentöille, sillä onhan se nyt niin, että aivan pienen pienen pienen pienen pieni uho kuuluu rakkauteen.
“Rakkauteen” on soitettu”ykkösellä purkkiin” -mentaaliteetilla suuren rakkauden tunteen vallassa rock ‘n’ rollin mahtia kohtaan.  “Rakkauteen”-biisiin on kuvattu myös tänään julkaistava musavideo, jonka on ohjannut Juho Pelttari.  Video esittelee kuluneen vuoden aikana ahkerasti keikkaileen yhtyeen live-energiaa. Painikerho nähtiin vuoden mittaan keikkalavoilla mm. Tiisun, Litku Klemetin, Apulanna ja Pariisin Kevään seurassa.
RAKKAUTEEN YouTubessa:
Painikerho Spotifyssa:
____________________________________________________________________________________________
Turkulainen indierock-trio Painikerho julkaisi jatkoa alkuvuodesta julkaistulle “Lovelle lasken lauluni”-EP:lle. Perjantaina 24.11. julkaistu “Yhdentekevää”-single on populaarimusiikin perinteitä ja tuoreita tämän päivän soundillisia ratkaisuja yhdistelevä poplaulu. Kappaleen julkaisee Karhuvaltio Records ja jakelijana toimii Playground Music. Sinkun julkkareita juhlitaan Turun Gongissa torstaina 30.11., kun Painikerho avaa illan Litku Klemetille.
Painikerhon tammikuussa julkaisema  “Mä voisin pilata sun koko elämän” kohosi pikkuhitiksi nousten usean musiikkimedian Spotify-soittolistalle (mm. Aamulehti, YleX, Rosvot, Soundi, Uuden Musiikin Lista). Biisi nousi parhaimmillaan Suomen viraalilistan sijalle 3.
YHDENTEKEVÄÄ Spotifyssä:

—————————————————————————————————————————————–

“Lovelle lasken lauluni”EP  Spotifyssa:

https://play.spotify.com/album/6DYkOwJwd7D7bY7cIGR91f

“Mä voisin pilata sun koko elämän” -kappaleeseen tehty video on kuvattu bändille ominaisessa ympäristössä – raisiolaisella painisalilla. Kappaleen musiikkivideon on ohjannut ja leikannut Mikko M. Koskinen.

www.facebook.com/painikerho

www.painikerho.bandcamp.com

www.instagram.com/painikerho