BIO

 

Turkulainen indierocktrio Painikerho julkaisi 10.2. ensimmäisen EP:nsä. Painikerhossa soittaa Seinäjoen painikerhossa 90-luvulla painiuransa aloittaneet veljekset Pietu ja Akusti Sepponen sekä alataajuuksia luotsaava Tapani Levanto. Bändin jäsenet ovat tuttuja mm. Kiveskives, Molly Grows Up ja Mimica -yhtyeistä.

“Lovelle lasken lauluni” -EP:n kappaleet koostuvat yhdistelmästä huoletonta soiton vapautuneisuutta ja elämäniloa sekä melankolista harmaampien päivien kohtaamista. Liialliseen synkkyydessä rypemiseen ei kuitenkaan jäädä, vaan kaiken pohjavireenä on ennemminkin lämmin kaipaus ja kaunis luopumisen tunne taaksejääneitä asioita kohtaan.

Painikerho lähti alunperin viime maaliskuussa studioon tarkoituksenaan äänittää kokonainen pitkäsoitto. Levyllinen biisejä äänitettiinkin, mutta lauluäänitysten aikana EP:llä julkaistava biisinelikko alkoi teemallisesti hahmottua niin omaksi saarekkeekseen, että tuntui järkevältä julkaista se omana eheänä kokonaisuutenaan EP-mitassa.

Painikerhon kappalevastaava Pietu Sepposen mielestä siirtymä suomenkielisen musiikin pariin on ollut yllättävänkin luontevaa: “Monta vuotta soitin pääasiassa instrumentaalirockia välillä huudahtaen mikkiin “oh yeah”-tyyppisiä kielikukkasia. Nyt tuo huutelu on vaihtunut mm. prinssien yt-neuvotteluista laulamiseen. Se tuntuu ihan luontevalta kasvulta”, Sepponen toteaa.

Vuoden 2017 aikana yhtye on soittanut ahkerasti keikkoja mm. Pariisin Kevään ja Apulannan lämppärinä.

Painikerho julkaisee lähitulevaisuudessa kolme uutta sinkkua, joista ensimmäinen “Yhdentekevää” näkee päivänvalon perjantaina 24.11.

 

Keikkamyynti: pietujuhana@gmail.com // +358 40 8478007

Levy-yhtiö: Karhuvaltio Records / Tapani Levanto tapani.levanto@karhuvaltio.com

WWW: www.painikerho.com

FACEBOOK: https://www.facebook.com/painikerho

YOUTUBE: https://www.youtube.com/watch?v=_PMRYtFbMAs

SPOTIFY: https://play.spotify.com/album/6DYkOwJwd7D7bY7cIGR91f

Bändissä soittaa:
Pietu  Sepponen / Kitara-laulu
Akusti Sepponen / Rummut
Tapani Levanto / Basso
_16p6853

kuva: Eetu Kevarinmäki